Meri Oulun taustaa

Meri Oulun Kulttuuriseura ry tuottaa vuosittain korkeatasoisia kesätapahtumia Toppilan Möljän vanhassa telakkamiljöössä.

Meri Oulun toiminnan takana on kaksi yhteisöä: kiinteistöä, rakennuksia ja muun muassa teatterilaivaa hallinnoiva Meri Oulu LTO Oy ja kesätapahtumien ja muun toiminnan tuottamista varten perustettu Meri Oulun Kulttuuriseura Ry.

Meri Oulun kulttuuriseuran hallitus:

Jarkko Marttila (pj)
Raimo Järvenpää
Raimo Jaara
Hannu Sarni
Osmo Hekkala


Toppilansalmen satama-alueen historiaa

Toppilansalmen alueella on ollut aktiivista toimintaa lähes kolmen vuosisadan ajan. Merenkulku on ollut alueen merkittävin kehittäjä, mutta teollisuudenkaan osuutta ei sovi väheksyä - saatiinpa Toppilaan ensimmäinen panimokin jo 1864 Isak Fellmanin toimesta. Raatin-, Linnan- ja Pikisaaren kolmiossa sijainneen Hahtiperän satamaolot olivat huonontuneet madaltumisen vuoksi 1700-luvun alussa ja laivoja jouduttiin purkamaan kauempana merellä. Kun Toppilansalmi syntyi (luonnonvoimien suosiollisella avustuksella) 1724 Oulujoen runsaiden tulvien seurauksena, oli luontevaa ottaa uusi alue heti käyttöön satamatarkoituksessa. Ulkosatama oli aluksi Oulun kauppaseuran omistuksessa - kaupunki tuli mukaan 1788. Toppilan alue liitettiin Oulun kaupungin yhteyteen kokonaisuudessaan niinkin myöhään kuin 1916 - Toppilan tila otettiin tosin kaupungin haltuun järjestyksenpitosyistä 1867.

Toppilansalmen rantatontit vuokrattiin 1856 ensisijaisesti kauppaseuran jäsenille ja vauraat porvarit perustivat sataman lähelle Oulun ensimmäisen huvilayhdyskunnan. Ajan muodinmukaisesti rakennetuissa huviloissa kauppiasperheet viettivät kesällä aikaa liikunnan ja musiikkitilaisuuksien merkeissä. Luokkaerot olivat sen verran selvät, ettei rahvaalla huvila-alueelle ollut asiaa.

Tervaa ja purjelaivoja

Oulun tärkeimmät vientitavarat olivat terva, voi ja lohi. Tervakauppaa käytiin kiivaasti huolimatta siitä, että Tukholman tervakomppania hidasti Suomen sotaan 1809 asti suoraa kauppaa mm. Englantiin. Toppilansalmen pohjoisrannalle perustettiin 1777 tervahovi, jossa tervaa säilytettiin.

Erityiset räkärit valvoivat tervan laatua ja merkitsivät Oulusta lähteviä tynnyreitä niin, että kaukaisessakin maailmassa tiedettiin, mistä tervaerä oli peräisin. Tervahovi ehti toimia sellaisenaan Krimin sodan hävitykseen 1854 asti ja se rakennettiin uudelleen 1856, jolloin myös Toppilansalmen rannat jaettiin vuokratonteiksi. Kun kauppaseura lopetti toimintansa 1883, joutui tervahovi eläkelaitoksen omistukseen. Vähitellen tervanvienti hiljeni ja lopulta lakkasi tuhoisan tulipalon jälkeen 1901.

1800-luku oli Oulussa purjelaivojen rakentamisen kulta-aikaa. Vaikka satama-aluetta rasittivat niin Suomen ja Krimin sodat kuin tuhoisa tulipalokin 1822, niin jokaisen notkahduksen jälkeen purjelaivojen rakennus kukoisti entistä kiivaampana. Vuosina 1857-58 rakennettiin yhteensä 20 laivaa, kun ennen sotaa huippuvuosina oli rakennettu keskimäärin viisi. Oulun kauppalaivasto olikin hetken maan suurin ohittaen jopa Turun lästimäärässä.

Höyrylaivojen tuleminen

1860-luvulla ensimmäiset höyrylaivat otettiin käyttöön sisäsatamaliikenteessä, mutta laajempi tuleminen sai odottaa vielä pari vuosikymmentä hiilen suuren kulutuksen vuoksi. Sisäsatamaliikenne hiljeni Pohjanmaan radan valmistumisen jälkeen 1886. Tuolloin Hietasaaren kohdalle Oulujoen yli rakennettiin rautasilta, joka oli jänneväliltään Pohjoismaiden suurin, sata metriä. Höyrylaivaliikenne 1880-luvulla aiheutti jälleen muutoksia Toppilansalmessa. Ouluun saatiin mm. ensimmäinen odotteluravintola, Ferdinand Siemssenin pitämä Bellevue tai kansanomaisesti Pellepyy.

Höyrylaivat loivat paineita ruopata satamaa jatkuvasti. Arkkitehti Alpo Autio ehdotti 1937 Oulun satamasta ensimmäistä Perämeren syväsatamaa, sillä teollisuuslaitokset käyttivät Toppilaa ahkerasti tuontisatamanaan 1930-luvulla.Toisen maailmansodan aikaan 1942-44 saksalaiset pitivät Toppilaa tärkeimpänä laivaliikenteen huoltopaikkanaan ja salmen eteläpuolelle rakennettiin ns. Vaakunakylä esikunta- ja majoitustarkoituksessa. 1950-luvulta lähtien Toppilan merkitys laivaliikenteelle on pikkuhiljaa vähentynyt, kun uusia satamia perustettiin Nuottasaareen (1953) ja Oritkariin (1970).

Lähde
Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historiaa III-IV (Kaleva, Oulu 1975-76)
Niskala, Kaarina: Toppilan maankäytön historiaa (1997)